Väkivaltaviihde vs. aseen omistaminen
Kysymys aseiden valmistajan ja myyjän vastuusta on Jokelan tapahtumien jälkeen noussut taas parrasvaloihin. Jälleen kerran tosin on päässyt käymään niin, että syitä etsitään kaikista eniten väkivaltaviihteen puolelta. Yleinen ajattelumalli lienee, että ase ei ole syypää mihinkään väärään vaan se, mitä sen kantajan päässä liikkuu. Ase on vain väline, jota voi käyttää niin hyvään, pahaan kuin kivaan. Aseen myyjä voi tehdä väärin vain myydessään aseen tyypille, jolla ei ole kaikki kotona. Niinkö? Ase pelkällä olemassaolollaan muuttaa asenteita ja ajattelua. Näin väittäisin. Ne pelkkinä esineinä vahvistavat tiettyjä asenteita ja käyttäytymisen muotoja – ja tuotavat sellaisia, joille ei ilman niitä olisi sijaa. Ase toimii kuten poliittinen manifesti tai taidokas mielipidekirjoitus, se muuttaa henkilöä, joka antautuu sen armoille ja lukee sitä avoimin mielin. Aseiden valmistaja ja niiden myyjä on osa koneistoa, joka muuttaa ihmisten tapaa ajatella ja tuntea – huonompaan suuntaan. Kysy: Annatko tietoisuuden siitä, että voisit käyttää keittiöveistä aseensa ja puolustaa sillä itseäsi, luoda mieleesi hienoisen turvallisuuden tuulahduksen – edes joskus – vai tiedostatko, ettet tule ikinä käyttämään sitä aseena? Jo pelkästään se, että olet joskus vakuutellut itsellesi, ettet ikinä löisi toista keittiön veitsellä, on merkki siitä, että keittiön veitsi on vaikuttanut tapaasi ajatella. Se on vahvistanut tietoisuuttasi siitä, että voisit tappaa toisen; todennäköisesti jopa voimakkaammin kuin hourupäinen mielipidekirjoitus. Sopii kysyä, kuinka paljon vahvemmin pistooli viettelee vaipumaan aseen luomaan valheelliseen turvallisuuden ja vallan hurmokseen kuin keittiö veitsi? Kuinka paljon taipuvaisempi pistoolin omistaja on vahingoittamaan murtovarasta, jos tilanne sellaiseen avautuu, kuin henkilö, joka ei sellaista omista? Ei ole lainkaan selvää, onko halu puolustaa omaisuuttaan vaikka väkivallalla syy ostaa ase vai onko aseen ostamisen mahdollisuus luonut ja vahvistanut halua puolustaa omaisuuttaan väkivallalla. Minusta jälkimmäinen vaikuttaa asteen uskottavammalta. Olen melko varma, että liki jokaisella, joka on joskus ampunut aseella, nousee mieleen ajatus, että "voisinpa muuten ampua mielivaltaisesti valitsemiani ihmisiä hengiltä jos vain haluaisin". Kysymys on lopulta siitä, miten hyvin ymmärtää vastustaa tätä ajatusta riippumatta elämäntilanteessa (meneekö kaikki päin **ttua?) ja kuinka helppoa sen vastustaminen on (onko ase piirongin laatikossa vai vielä toistaiseksi hankkimatta?). Keskeinen kysymys on, miten voimakkaana aseen ajattelua korruptoiva voima nähdään? Houkutteleeko esimerkiksi väkivaltaviihde enemmän mielettömään väkivaltaan kuin aseen pitäminen kädessä, sen omistaminen ja tietoisuus siitä, että osaa käyttää asetta. Molemmat epäilemättä turruttavat meitä pitämään väkivallan mahdollisuutta itsestään selvänä. Näkisin, että väkivaltaviihde on pienempi paha kuin aseen omistaminen (ja käyttäminen) ajatellen sitä, miten taipuvaisia ihmiset ovat käyttäytymään väkivaltaisesti. En siksi, että ajattelisin väkivaltaviihteen vaikuttavan vähemmän asenteisiin ja tuntemuksiin kuin aseen omistamisen. Niin ei ole; väkivaltaviihteen propaganda-arvo on monin verroin suurempi. Vaan siksi, että aseiden vahva läsnäolo yhteiskunnassa ruokkii väkivaltaviihdettä ja innoittaa tuottamaan sitä. Ja tietysti siksi, että käsillä olevan aseen liipaisinta on helpompi vetää kuin fiktiivisen aseen – harkitsematta ja vahingossa. Kuinka vakavia uhkia väkivaltaviihde ja aseen omistaminen sitten kokonaisuudessaan ovat? En edes harkitse hankkivani asetta, enkä pidättyväni väkivaltaviihteen turmelevalta vaikutukselta. Lisäksi treenaan itsepuolustuslajeja – mihin pätee jossain määrin turmelevuus sama kuin aseenkin omistamiseen.
